9. Animittapañh±sutta½

340. “‘Animitto cetosam±dhi, animitto cetosam±dh²’ti vuccati. Katamo nu kho animitto cetosam±dh²ti? Tassa mayha½, ±vuso, etadahosi– ‘idha bhikkhu sabbanimitt±na½ amanasik±r± animitta½ cetosam±dhi½ upasampajja viharati. Aya½ vuccati animitto cetosam±dh²’ti. So khv±ha½, ±vuso, sabbanimitt±na½ amanasik±r± animitta½ cetosam±dhi½ upasampajja vihar±mi. Tassa mayha½, ±vuso, imin± vih±rena viharato nimitt±nus±ri viññ±ºa½ hoti.

“Atha kho ma½, ±vuso, bhagav± iddhiy± upasaªkamitv± etadavoca– ‘moggall±na, moggall±na! M±, br±hmaºa, animitta½ cetosam±dhi½ pam±do, animitte cetosam±dhismi½ citta½ saºµhapehi, animitte cetosam±dhismi½ citta½ ekodi½ karohi, animitte cetosam±dhismi½ citta½ sam±dah±’ti. So khv±ha½, ±vuso, aparena samayena sabbanimitt±na½ amanasik±r± animitta½ cetosam±dhi½ upasampajja vih±si½. Yañhi ta½, ±vuso, samm± vadam±no vadeyya– ‘satth±r±nuggahito s±vako mah±bhiññata½ patto’ti, mama½ ta½ samm± vadam±no vadeyya– ‘satth±r±nuggahito s±vako mah±bhiññata½ patto”’ti. Navama½.